Mikä on ViaDia?

MIKÄ ON VIADIA?

Diakoniatyötä Uudessakaupungissa

Tietoa meistä

Mikä on ViaDia?

ViaDia-liike on Suomen Vapaakirkon arvoihin pohjautuva valtakunnallinen diakoniatyön verkosto, jonka tavoitteena on palvella Jumalaa, auttaa lähimmäisiä ja levittää diakonista liikehdintää Suomessa ja ulkomailla.

ViaDia Uusikaupunki on yksi (1) kolmestakymmenestäkahdeksasta (38) paikallisyhdistyksestä.

Lisätietoa: viadia.fi

ViaDia Uusikaupunki

ViaDia ry toimii kattojärjestönä, jonka kautta ViaDia-liikkeen toimintaa organisoidaan ja johdetaan. ViaDia Uusikaupunki ry on tämän diakoniatyön paikallinen toteuttaja.

Vaikka toimimmekin Suomen Vapaakirkon arvoihin pohjautuen, meille ovat enemmän kuin tervetulleita kaikki halukkaat: ikään, sukupuoleen, uskonnolliseen ja/tai poliittiseen suuntaukseen katsomatta.

Me haluamme ViaDiassa tarjota auttavan käden ja olkapään, johon nojata, jakamalla ruokaa, luomalla yhteyksiä toisiimme ja tarjoamalla auttavan käden kaikessa, mitä tarvitset.


Yhteistyössä on voimaa

Toimitilamme sijaitsee Uudessakaupungissa, Sepänkatu 3 (K krs.), jossa perjantaisin klo 10:45 - 11:30 on ruokassijakelu alueemme ihmisille.

Haluamme olla auttamassa niitä, joilla on vaikeuksia tulla toimeen. Tarjoamme ilmaista ruokaa sitä eniten tarvitseville, kuten köyhille, lapsiperheille, työttömille, opiskelijoille ja eläkeläisille.

Yhteistyökumppaneittemme ja muiden lahjoittajien anteliaisuuden ja vapaaehtoistemme ahkeran työn ansiosta pystymme omalta osaltamme olla vaikuttamassa positiivisesti ihmisten elämään.

Yhteistyökumppanit

  • ViaDia ry (valtakunnallinen kattojärjestö)
  • Lähde Uusikaupunki (Rauman vapaaseurakunta)
  • Uudenkaupungin kaupunki (taloudellinen avustus)
  • Novidan ammattioppilaitoksen keittiö (ylijäämäruoka)
  • K-Market Kalanti ja K-Market Kaunisranta (ylijäämäruoka)
  • A-kilta (kauppojen ylijäämäruoka ja ruokajakeluiden ilmoittelu)
  • Rannikon Kalatuote (kalatuotteet ja -jalosteet)